Search
Close this search box.

Näin Laura Tiputti kuukausikuljansa yli 500 eurolla!

Kahdeksan erillistä pientä lainaa yhdistettiin yhdeksi yhdistelylainaksi ja Lauran taloudellinen tilanne otti suuren askeleen parempaan suuntaan ja tästä kiitos kuuluu lainojen yhdistämispalvelulle. Lauran kuukausikulut todellakin laskivat yli 500 eurolla, kun vanhat pienet lainat yhdistettiin järkeväksi kokonaisuudeksi– Suuri kiitos valtavasta avusta, sanoo Laura.

Mistä idea Lainojen Yhdistämiseksi?

Luin Jukasta, joka alensi kulujaan 1600 eurolla kuussa ja jäin miettimään asiaa, viikon päästä päätin kokeilla itsekin. Minulla oli toki vähemmän luottoja kuin Jukalla, mutta uskoisin että samassa suhteessa kuluja saatiin karsittua. Banken.fi:n mainos osui silmiini ja päätin kokeilla.

Tukala tilanne rauhoittui heti

Pikavippejä, luottokorttilaskuja, joustoluotto, useita yksityislainoja ja muita kulutusluottoja tuhansien eurojen edestä. Laura, 42, oli tukalassa tilanteessa useiden kasaantuneiden lainojensa kanssa. Ennen hän maksoi kuukausittain yli 900 euroa lainoistaan. Tilanne oli käymässä niin sietämättömäksi, että unet olivat olleet huonot jo pitkään. Laura kuuli tästä järkevästä tavasta pienenetää lainakustannuksia, sekä pienentää kuukausimenojaan ja “järjen lamppu välähti”, alkoi toden totta näkymään valoa tunnelin päässä. Voisin sittenkin elää lähes samoin, kuin ennen lainataakkaa – lainat lyhenisivät mutta samalla rahaa jäisi säästöön ja elämiseenkin.

 – Olen erittäin kiitollinen uuteen ratkaisuun, kuukausikuluni laskivat yllättävän paljon ja korkokin on toki pienempi kuin aiemmin -  Laura totesi saatuaan apua lainojen yhdistämisestä.

Yhdistelylainaan uusi korkotaso

Kuinka paljon tarvitset yhdistelylainaa?

500 € 60 000 €
1 vuosi 18 vuotta

Lainojen yhdistäminen toi juurikin toivotun muutoksen Lauran taloudelliseen tilanteeseen; “itse asiassa enemmän kuin toivoin – toteaa Laura onnistumesestaan”.

Nyt Laura maksaa kuukausittain vain yhden laskun, joka todellakin selkeyttää taloudenhallintaa. Ennen olin täysin hukassa paljonko lainakuluni ovat, en tiennyt edes paljonko velkaa on! Rahaa ei jäänyt lainkaan yli, kaikesta sai pihistää. Sukan varteen ei jäänyt mitään! Ei ollut varaa tehdä mitään ylimääräistä ja eläkesäästöistä oli turha haaveilla. Nyt hän säästää uuden palvelun ansiosta yli 6400 euroa vuodessa, jonka ohjaa osakesäästöihin. Korkoa korolle ilmiön ansiosta minulla pitäisi olla 12 vuoden päästä koossa yli 100 000 euron potti, vaikka sitten eläkepäiviä varten. Tuollaisen summan säästäminen vie toki aikaa ja uusi yhdistelylaina otettiinkin 12 vuodelle, kun aikaisemmat pienet luotot olivat lyhyellä maksuajalla. Siksi kuukausikulutkin laskivat niin merkittävästi. En kuitenkaan joudu tinkimään enään mistään ja silti rahaa jää säästettäväksi. Jos olisin jatkanut vanhaan malliin, tämä kaikki olisi mennyt velkojien kuluihin ja minulle olisi jäänyt vain ‘Matti kukkaroon’.

– Lauran tapaus on hyvä esimerkki siitä, kuinka tehokkaasti lainojen yhdistäminen voi laskea kuluja. Laura olisi voinut säästää vieläkin enemmän, mutta hän päätti laskea kuukausikulujaan pidentämällä lainan takaisinmaksuaikaa.

Palvelumme kilpailuttaa lainatarjoukset lainojen yhdistämiseksi useiden eri pankkien ja luotonmyöntäjien kanssa. Tällä hetkellä palvelun kautta tavoittaa yli 25 pankkia ja lainanantajaa. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdistämällä lainat kuluttaja voi saada lainatarjouksia useasta paikasta. Erilaisten vaihtoehtojen avulla jokainen pystyy valitsemaan omiin tarpeisiinsa parhaiten sopivan kokonaisuuden.

Hae Yhdistelylainaa Nyt.

Saat toimivan tarjouksen heti.

Kilpailuta yhdistelylaina Banken.fi:n avulla ja voit alentaa nykyisiä lainanhoitomenojasi, jopa sadoilla euroilla joka kuukausi.

  • Tarjous yli 20 pankilta 1 hakemuksella.
  • Täysin ilman piilokuluja.
  • Lähetä hakemus ja valitse edullisin kilpailutettu tarjous

Perusedellytykset kilpailutetun yhdistelylainatarjouksen saamiselle:

  1. Olet vähintään 20-vuotias
  2. Sinulla on säännölliset palkka- tai eläketulot
  3. Sinulla ei ole maksuhäiriömerkintöjä

Palvelun käyttö on 100% ilmaista eikä sido sinua mihinkään! Tarkista uusi korkotasosi, ilman sitoumuksia.

Kyllä! Korkokatto mahdollistaa nyt vanhojen lainojen yhdistämisen myös pysyvästi alemmalle korkotasolle. Muistathan tarkistaa lainatarjouksen saadessasi, etteivät lainaehdoissa sovita korkotason nostostakorkeammalle korkokattolain päättyessä. 

Korkotaso alkaen 4% ja korkeintaan 10%

Korkotaso alkaen 4% ja korkeintaan 10%